Melanoomatietoa

Melanoma_hero_picture Web (1396x785)

 

Kesä ja ihanan aurinkoiset päivät ovat jälleen täällä. Muista silti suojautua liiallisen UV-säteilyn haitoilta.

 

Vaikka aurinkoaltistuksella, tai pikemminkin auringonsäteilyn välittämällä D-vitamiinilla on todettu olevan myös myönteisiä terveysvaikutuksia1 liiallisessa auringonotossa piilee vaara.

 

Runsas aurinkoaltistus on merkittävin altistava tekijä melanoomalle eli ihosyövälle, joka on lisääntynyt tasaisesti Suomessa 1950-luvulta lähtien.2

 

Mikä melanooma?

 

Melanooma on ihosyövän tyyppi, joka saa alkunsa melanosyyteistä eli ihon väriainetta tuottavista soluista.3 Melanooma syntyy soluvaurioista tyypillisimmin luomeen, mutta sitä voi esiintyä kaikkialla ihossa ja jopa suolistossa.4,5

 

Suomessa todetaan vuosittain noin 1 700 uutta melanoomatapausta. Melanooma kehittyy herkemmin suomalaiselle tyypilliseen vaaleaan ihotyyppiin. Ylipäätään se, jos iho palaa herkästi tai on palanut usein voi olla riskitekijä runsasluomisuuden ja geneettisten taipumusten lisäksi.3

 

Melanooman oireet – milloin lääkäriin?

 

Melanooma alkaa useimmiten hitaasti kasvavana ihon pigmenttimuutoksena. Luomien muutoksia on hyvä seurata, ja jos vanha luomi kasvaa tai muuttaa väriään epätyypillisesti, on sitä hyvä mennä näyttämään lääkärillä.3

 

Hälyttäviä merkkejä ovat esimerkiksi:

  • jos luomi kasvaa läpimitaltaan yli lyijykynän paksuiseksi
  • jos sen ulkoreunat tulevat epätasaisiksi
  • jos siihen tulee värieroja
  • jos se verestää.3

 

Melanooman hoito

 

Lääkärin toteamissa melanoomaepäilyissä luomi pyritään yleensä poistamaan ja siitä otetaan koepala. Vain harvoin lopullinen diagnoosi on melanooma – vastaavia oireita aiheuttavat myös monet muut syöpätyypit, ja kyseessä voi olla myös täysin vaaraton ihomuutos.3 Melanooman hoitoon on olemassa erilaisia hoitovaihtoehtoja riippuen melanooman tyypistä.

 

Melanooman ennuste

 

Nykyisin melanoomalla on usein hyvä ennuste, ja tauti johtaa kuolemaan vain harvoissa tapauksissa.3 Levinneenkin melanooman ennuste on selvästi parantunut uusien lääkehoitojen ansiosta.6,7 Hoitomuotoja tulee koko ajan lisää, sillä melanoomaa tutkitaan paljon.

 

Käytä aurinkosuojaa

 

Vaikka melanooman hoitomuodot kehittyvät, ei ihosyöväriskin lisääminen auringossa itseään käristämällä ole missään nimessä suositeltavaa. Jotta melanoomaa voidaan mahdollisimman hyvin ennaltaehkäistä, on ensisijaisen tärkeää huolehtia UV-säteilyltä suojautumista.

 

Ensisijainen keino on riittävän korkeilla suojakertoimilla varustetut aurinkovoiteet: valitse vähintään suojakerroin 30. Jos auringossa oleilee ja käy välillä uimassa, voidetta pitää muistaa lisätä reilusti. Voide hankautuu helposti pois, joten levityksessä pitää olla huolellinen ja muistaa kaikki paljaana olevat ihoalueet.

 

Suositeltavaa on erityisesti välttää noin puolen päivän tienoilla olevaa paahtavinta ja haitallisen UV-säteilyn kannalta vaarallisinta aikaa päivästä sekä käyttämään suojaavaa vaatetusta sekä päähinettä.5